Thaimaanpystykorva - Thai Bangkaew Dog
Alkuperämää: Thaimaa
Käyttötarkoitus: Seurakoira Alkuperäinen käyttötarkoitus: Vahtikoira FCI:n luokitus: Ryhmä 5 pystykorvat ja alkukantaiset koirat. Käyttökoetulosta ei vaadita. Thaimaanpystykorva on keskikokoinen alkukantainen thaimaalainen rotu, joka on kotimaansa ulkopuolella vielä melko harvinainen. Ensimmäinen Eurooppaan tuotu yksilö oli Santos of Palmplace, joka tuotiin Ruotsiin vuonna 2011. Vuonna 2012 Ruotsiin tuotiin myös kaksi narttua ja rodun ensimmäinen pentue syntyi Eurooppaan joulukuussa 2012. Tänäpäivänä rodun kasvattajia löytyy Euroopan sisältä jo useampi, mutta rotu on siitä huolimatta vielä kovin tuntematon. ![]() Rotu on saanut alkunsa Wat Bangkaew- temppelissä, joka sijaitsee Bangkaewin kylällä, Bang Rakamin alueella Phitsanulokin maakunnassa. Temppelin apotin mustavalkoinen narttukoira oli tullut tiineäksi eikä alueella ollut muita koiria, niin uroksen uskottiin olevan sakaali tai vuorisusi, joka on elänyt temppeliä ympäröivässä metsässä. Narttu synnytti neljä pitkäkarvaista narttupentua, joista osa mustia ja osa tumman harmaita, jotka temppelin apotti kasvatti. Kausisateiden aikana luostarin alue eristyi eivätkä muut koirat päässeet vaikuttamaan geenipooliin. Sisäsiitoksella kehittyi puhdasrotuinen thaimaanpystykorva. Vuonna 1957 alkaneen valikoivan jalostuksen seurauksena rotu kehittyi nykyiseen muotoonsa ja sitä pidetään Phitsanulokin maakunnan kansallisaarteena. Tänäpäivänä thaimaanpystykorvia kasvatetaan kaikkialla Thaimaassa. Rotua käytetään mm. vahtikoirina, seurakoirina sekä pieneläinten metsästyksessä, jonka myötä joillain yksilöillä esiintyy yhä riistaviettiä. ![]() "Valpas, älykäs, uskollinen, tarkkaavainen ja tottelevainen, helposti koulutettavissa. Voi olla hieman varautunut vieraita kohtaan." (rotumääritelmä) Thaimaanpystykorva on alkukantainen rotu ja käyttäytyy siten. Se kiintyy syvästi omistajaansa, on hyvin omistautunut ja suojelevainen omaa perhettään ja kotiaan kohtaan. Voi olla myös omistuksenhaluinen. Useimmat yksilöt ovat varautuneita vieraita kohtaan. Jos koiralle tuntematon ihminen yrittää lähestyä koiraa aikomuksenaan silittää sitä, niin todennäköisesti koira väistää vierasta ja saattaa aloittaa haukkumisen. Thaimaanpystykorvaan tuttavuutta tehdessä on parasta jättää koira huomioimatta ja antaa koiran itse lähestyä sille vierasta ihmistä omaehtoisesti eikä painostaa sitä. Rodusta löytyy myös luonteellisesti avoimempia yksilöitä, jotka saattavat kiipeillä tekemään tuttavuutta niille vieraiden ihmisten syliin. Thaimaanpystykorva voi olla dominoiva muita koiria kohtaan, eikä se välttämättä tule toimeen samaa sukupuolta olevien koirien kanssa. Ulkonäöllisesti thaimaanpystykorva on keskikokoinen, neliömäinen ja näyttävä pystykorva. Sillä on kaksinkertainen karvapeite, joka on rungossa kohtuullisen pitkää. Kaulan ja lapojen alueella karva on pitempää ja se muodostaa tuuhean kauluksen, joka on uroksilla voimakkaammin kehittynyt kuin nartuilla. Häntä on kohtuullisen pitkä, hyvin hapsuttunut ja korkealle kiinnittynyt, jota koira kantaa kohtuullisen korkealla sirppimäisesti selän päälle kaartuneena. Kuitenkin niin ettei häntä ole tiiviisti selän päällä makaava tai jommallekummalle sivulle kiertyvä. Rodun kotimaassa thaimaanpystykorvien jalostus perustuu lähinnä luonteeseen, rakenteeseen ja näyttelyissä menestymiseen. Siellä kasvattajat harvemmin koskaan terveystutkivat koiriaan ennen jalostusta toisin kuin Euroopassa. Euroopassa terveystutkituilta thaimaanpystykorvilta on löytynyt ainakin perinnöllisiä silmäsairauksia (mm.PRA, katarakta, distichiasis) ja patellaluksaatiota sekä Suomessa yhdeltä koiralta selkämuutokset spondyloosin, välimuotoisen lanne-ristinikaman ja nikamien epämuotoisuuden osalta. lähteet: KoiraNet-jalostustietojärjestelmä SKK Hunddata, Svenska kennelklubben Thaimaanpystykorvan rotumääritelmä sekä omat kokemukset Thaimaanpystykorva tiivistettynä Thaimaanpystykorva on alkukantainen ja energinen rotu, joka ei kuitenkaan sovi jokaisen käteen vaikka moni ihastuu sen kauniiseen ulkonäköön. Se sopii aktiiviselle ja määrätietoiselle ihmiselle, joka antaa sille johdonmukaisen kasvatuksen ja joka ymmärtää alkukantaista ja tietyllä tapaa kissamaista luonnetta. Kun koira saa perustapakasvatuksen ja riittävästi sosiaalistamista ja liikuntaa, niin siitä tulee yhteiskuntakelpoinen ja mukava seuralainen. Thaimaanpystykorva on helppohoitoinen ja melko kätevän kokoinen erilaisiin harrastuksiin. |